Unioni
HYY:n Osakuntalainen Unioni on osakuntien ja osakuntalaisten
puoluepoliittisesti sitoutumaton vaikutuskanava ylioppilaskunnassa. Unioni
järjestää erilaisia tapahtumia, tempauksia ja aktiviteetteja sekä tarjoaa
opiskelijoille mahdollisuuden tutustua mielekkäästi ylioppilaskunnan
kiemuroihin ja tuoda mielipiteensä julki ajankohtaisista asioista.
Tervetuloa Unioniin tutustumaan uusiin ihmisiin ja tekemään opiskeluajastasi
hauskempaa! Monipuoliseen toimintaan osallistuminen unionissa vie mukanaan!
Tule mukaan toimintaan!
HYY:n Osakuntalainen Unioni ry:n jäseneksi voi liittyä HYY:n jäsenet,
jotka ovat jonkun Helsingin yliopistossa toimivan osakunnan varsinaisia
jäseniä tai senioreita. Unionin hallituksessa on ollut perinteisesti
edustettuina kaikki Helsingin yliopiston suomenkieliset osakunnat.
Osakuntalainen Unioni toimii linkkinä osakuntien ja ylioppilaskunnan välillä ja kokoaa eri puolilla ylioppilaskuntaa toimivat osakuntalaiset yhteen. Yhdistys kokoaa Osakuntien suuren vaalirenkaan HYY:n edustajistovaaleihin.
Unioni järjestää yhteisiä tapahtumia, hauskanpidon lisäksi esimerkiksi asiatilaisuuksia ylioppilaskuntaa tai ajankohtaisia opiskelijaa koskevia yhteiskunnallisia asioita koskien. Tietoa näistä tapahtumista ja HYY:n keskeisistä asioista välitetään oman sähköpostilistan osakunnat-unioni avulla. Jäsenillä on äänioikeus yhdistyksen kevät- ja syyskokouksissa, jolloin jokaisen on mahdollista päästä linjaamaan osakuntien kantoja HYY-asioihin. Luvassa on myös jäsenalennuksia Unionin tuotteisiin (kuten t-paita) ja bileisiin.